September 29, 2013

VALKOSUKLAA-LIMEJUUSTOKAKKU

Yksi herkullisimmista jälkkäreistä on ehdottomasti valkosuklaa-limejuustokakku! Tämä on todella helppo valmistaa ja juusto-osuus koostuu Valion valmisrahkasta. Alla viikonlopun kunniaksi resepti autuuteen!









 

Valkosuklaa-limejuustokakku

Pohja

200 g Digestive-keksejä (gluteenittomaan versioon gluteenittomia Digestivejä)                    
100 g                     voita                    

Täyte

2  prk  (à 200 g) Valion valkosuklaa-limerahkaa                    
2  prk  (à 150 g)  Creme Fraichea                    
kananmuna
1/2  dl sokeria
1  rkl vaniljasokeria
2  rkl perunajauhoja

 



Hienonna keksit monitoimikoneella (tai vaikka vasaralla paremman välineen uupuessa ;)). Sekoita keksimurut sulatettuun voihin. Vuoraa irtopohjaisen vuoan (halkaisija n. 24 cm) pohja leivinpaperilla ja taputtele keksiseos pohjalle.
Yhdistä täytteen aineet ja vatkaa seosta lopuksi sähkövatkaimella n.1 min, jotta täytteestä tulee kuohkea ja aineet sekoittuvat hyvin. Kaada vuokaan.
Paista kakkua uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 30 min. Jäähdytä kakku ja tarjoile mieluiten vasta seuraavana päivänä, jolloin maku on tasaantunut.

September 27, 2013

VUITTON PATINA

Ajattelin tehdä teille pienen katsauksen omasta mielestäni varsin mielenkiintoiseen aiheeseen eli Louis Vuitton -laukkujen vachetta-nahkaosien patinoitumiseen. Monesti minultakin on kyselty nahkaosien suojaamisesta ja tummumisesta, joten kokosin yhteen muutamia asioita nahan luonteesta ja sen hoidosta. Alempana on myös vertailukuvaa vanhan, jo melko patinoituneen nahan ja uuden, vielä vaalean nahan välillä.
 
 



 
 
Yllä on kuvia todella paljon käytetystä Eva-laukustani, jonka olen ostanut Vuittonilta kolme vuotta sitten vuonna 2010. Se on ehdottomasti kaikkein käytetyin laukkuni ja keikkuu olallani miltei joka päivä. Ensimmäisessä kuvassa voi huomata hihnassa värieron, joka tuli siitä, kun rantapäivänä onnistuneesti lojuin juuri uimasta tulleena hihna selkäni alla, jolloin kaunis tasainen patina sai pienen kosteusvaurion. Se ei kuitenkaan haittaa minua laisinkaan, sillä pidän siitä, että laukku näyttää pidetyltä. Muutenkin arvostan laukussa kuin laukussa sen helppokäyttöisyyttä enkä todellakaan halua varoa sitä joka käänteessä. Evassani on kuitenkin jo paljon muitakin käytönjälkiä, joista kuvia alempana.



 
 
Tästä kuvasta näkee hyvin eron suhteellisen uuden ja erittäin patinoituneen vachetta-nahan välillä. Vasemmalla on tämän vuoden maaliskuussa ostamani Vuittonin Artsyn kahva ja sen vieressä Evan pitkä hihna. Artsykin on päässyt jo lukuisia kertoja olalleni ja sen patinoituminen on jo hyvässä vauhdissa. Usein saan kyselyitä siitä, miten käsittelen noita nahkaosia uutena ja suihkinko niihin jotain suoja-ainetta, jotta pinta ei mene likaiseksi. Ei, niin en tee eikä niin saakaan tehdä. Vachetta-nahka on käsittelemätöntä, tavallaan raakaa nahkaa, jonka pinta on erittäin herkkä lialle ja naarmuille tuoreeltaan. Sen vuoksi tärkein käsittely, jonka tälle nahalle voi antaa, on sen valohoito eli nahkaosien on saatava ominaisrasvansa pintaan valon avulla ja rasvan tehtävä on luoda pintaan suojaava kalvo. Eli heti uuden vachetta-nahkaa sisältävän laukun oston jälkeen ennen sen käyttämistä on hyvä pitää laukku muutamia päiviä hapettumassa ja näyttää sille joko keinovaloa tai luonnollista auringonvaloa. Omaa Artsyani seisotin viikon verran tavallisessa sisävalossa. Sen jälkeen nahka on suojannut itse itsensä ja on valmis käyttöön!




 
 
Nahkaan ei siis saa eikä tarvitse suihkutella mitään. Puhdistaa sitä toki voi ja siihen kannattaa hakea vinkit suoraan Vuittonin asiantuntevilta myyjiltä. Canvas-pintaa sen sijaan voi puhdistaa ihan vedellä tai jos lika on tiukassa, voi pinnalle näyttää niin sanottua ihmesientä, jolla eräästä canvas-pintaisesta laukustani lähti jopa maalitahrat. Kyllä! Canvas-laukkuja moititaan muovilaukuiksi ja monet ihmettelevät, miksi joku hassaa rahansa mieluummin tähän muoviin kuin aitoon nahkaan. Molemmissa on toki puolensa mutta tämä coated canvas eli päällystetty kanvaasi ei käytössä häviä nahalle laisinkaan. Sen helppohoitoisuus ja kestävyys ovat aivan omaa luokkaansa. Nahkalaukut saavat olla läpivärjättyjä, paksua, yhtenäistä nahkaa olevia ja pintakäsiteltyjä, jotta niiden kanssa saa olla yhtä huoleton kuin canvas-laukkujen. Tiedän tämän valitettavasti kokemuksesta, niin monta kertaa kalliitkin pintavärjätyt ja kerrosnahkaiset nahkalaukut ovat aiheuttaneet pettymyksen.
 
 





 
 
Kuten ylläolevista kuvista voi havaita, on päivittäinen Evan käyttö nähtävissä niin nahka-, metalli kuin canvas-osistakin. Kyselin Vuittonilta, miten helppo homma olisi korjata laukku ja se ei kuulemma ole kovinkaan isotöinen juttu. Niinpä jossain vaiheessa, ehkä parin vuoden päästä, tämäkin pikkuinen laukku saa itselleen Ranskanmatkan korjausta varten ja uudet nahkaosat sekä toisen päädyn canvas-osan, joka on kulunut reunoistaan. En voisi enempää kehua tätä tilaihmettä, sillä korjausmahdollisuuksien vuoksi se on ikuinen, jos niin vain haluaa.





September 15, 2013

TÄYDELLINEN VAATEKAAPPI: VALKOINEN PUSERO


Edellisellä kerralla vaatekaapin kulmakivet -sarjassa käsiteltiin farkut, voit lukea postauksen täältä. Ja tässä vielä ensimmäinen sarjan postaus. Nyt käsittelyssä on valkoinen yläosa.
 
Valkoisia puseroita voi käyttää ihan millaisten asujen kanssa vain. Ne sopivat juhlaan, arkeen, bileasuun tai kesällä shortsien kanssa. Tärkeää paidan valinnassa on keskittyä materiaaliin ja malliin, jotta paidasta saa mahdollisimman paljon ja pitkään kaiken hyödyn irti. On myös syytä huomioida, että hihattomalle ja pitkähihaiselle on molemmille omat käyttömahdollisuutensa, eli valitse kylmien kausien paidaksi pitkähihainen ja juhla- sekä kesäkäyttöön hihaton tai lyhythihainen. Omat suosikkini löytyvät Mangosta ja Zarasta. Molemmissa on melkeinpä aina valikoimissa todella hyviä materiaaleja ja malleissakin on valinnanvaraa. Alla olevissa kuvissa päälläni on oma suosikkini, Mangon hihaton, pliseeommeltu toppi, joka on mainion materiaalinsa ansiosta läpinäkymätön, rypyttymätön ja se istuu täydellisesti.
 
Värisävyn suhteen kannattaa rohkeasti kokeilla eri sävyisiä valkoisia. Kaikille ei sovi vitivalkoinen, vaan joillakin toimii paremmin luonnonvalkoinen. Tämä selviää vain sovittelemalla.




Juhlakäyttöön valkoinen paita on erittäin hyvä vaihtoehto, sillä se tuo juhlavuutta mustiin suoriin tai pillimallisiin housuihin tai sitten sen voi yhdistää hameeseen, jolloin kokonaisuudesta tulee klassisen tyylikäs. Juhlakäytössä paidan päälle voi sujauttaa vaikkapa bleiseriin, jolloin kokonaisuudesta tulee hieman virallisempi. Yhtä kaikki, valkoisen paidan kanssa on helppo löytää hyviä hameasuvalintoja ainaisen pikkumustan rinnalle.



Rennossa arkisessa menossa klassisin yhdistelmä on valkoinen paita ja farkut sekä korkkarit. Tämä kokonaisuus toimii niin shoppailukierroksella, cocktail-tilaisuudessa kuin töissäkin. Erittäin helppoa ja tässä lookissa ei voi epäonnistua!
  
Työpukeutumisessa valkoinen paita on must. Varsinkin mustan bleiserin kanssa se on sopivan virallinen ja aina uskottava. Sen voi yhdistää arkisempaan hameeseen, farkkuihin tai vaikka suoriin housuihin. Mikäli työpukeutuminen perustuu pitkälti tällaisiin yhdistelmiin, on hyvä varata parikin valkoista paitaa reserviin.
 
Valkoisen paitapuseron lisäksi voi vaatevalikoimaa täydentää muutamalla erivärisellä paidalla. Tässä kohtaa tulee miettiä tarkkaan, mitkä värit toimivat juuri sinulla parhaiten. Entä kuinka paljon annat painoarvoa kauden trendiväreille? Nyt syksyllä punainen, viininpunainen, vihreä ja tummansininen ovat jälleen kerran vahvassa nousussa klassisten beigen ja harmaan rinnalla. Käy siis läpi juuri sinulle, hiustesi ja ihosi väriin parhaiten sopivat sävyt ja hanki pari vaihtoehtoista väriä niiden pohjalta. Oma suositukseni on se, että tummahiuksisten kannattaa suosia vaaleampia sävyjä ja vaaleahiuksisten tummia sävyjä, jottei kokonaisuus jää liian haaleaksi tai synkäksi. Loppusyksyä ja pikkujoulukautta ajatellen tällaiset paidat ovat aivan mahtavia vaatekappaleita, sillä niiden avulla voi vaikkapa töistä juosta suoraan juhlimaan, oikein asustaen tietenkin. Punainen, jadenvihreä ja sähkönsininen ovat oivallisia, hieman erikoisempia ja juhlavampiakin värejä, joilla tyylin saa sopimaan klassisuuden ja trendikkyyden välimaastoon tänä syksynä.
 
 


September 8, 2013

TÄYDELLINEN VAATEKAAPPI: FARKUT


Aloitin viikko sitten juttusarjan vaatekaapin kulmakivistä. Täältä voit lukea ensimmäisen postauksen aiheesta! Olen koonnut juttusarjaan oman näkemykseni mukaan ne vaatekappaleet, jotka mielestäni ovat niin monikäyttöiset, että ne kuuluvat monipuolisuutensa ansiosta jokaisen klassista pukeutumistyyliä rakastavan vaatekaappiin. Ensimmäisenä klassikkona esittelyyn pääsevät farkut!
 
Farkkujen valinnassa on hyvä pitää silmällä sekä niiden väriä että mallia. Jokaiselle on olemassa varmasti sopivat farkut, joskin välillä niiden löytäminen saattaa vaatia pientä metsästystä. Oma farkkusuosikkini on todellinen loistomalli Onlyltä. Malli on nimeltään Ultimate Denim, josta löytyy eri värejä mutta malli on aina sama: kapeat pillilahkeet ja joustava vyötärö, joka ei ole matala eikä korkea, vaan juuri sopiva. Oma alavartaloni on sikäli hankala, että lantio on leveä ja jalat kapeat, joten jos siellä jollain saman mallisella on ongelmana löytää kivoja, istuvia farkkuja, niin kannattaa ainakin testata nämä. Hintakin on erittäin kohtuullinen, 29,90 euroa. Nämä kuvissa olevat ovatkin jo kolmannet tummansiniset Ultimate-farkut, joten kehun niitä useamman vuoden käyttökokemuksella.


Arkikäytössä farkut ovat mitä mainioin vaate. Ne sopivat paitapuseroiden, toppien, teepaitojen ja neuleiden kanssa kivasti yhteen. Itse tykkään näin syksyllä ja talvella yhdistää farkut neuleisiin, sillä niiden luoma kokonaisuus sopii niin töihin vapaa-aikaankin ja helpottaa aamujen pukeutumiskriisejä huomattavasti. Neule, farkut ja saappaat, tuolla yhdistelmällä ei voi epäonnistua koskaan.



Jos sinäkin olet kaltaiseni farkkutyttö, ovat farkut valinta myös juhlavammankin asukokonaisuuden alaosaksi. Ihan juhlatilaisuuksiin farkut eivät ole oikea vaate mutta illanviettoihin, drinksuilla käymisiin ja näyttävämmillä asusteilla koristeltuna myös rennompiin juhliin.

 
 
 
Työvaatteeksi farkut ovat myös omiaan, sillä ne voivat hyvin korvata mustat suorat housut. Paitapuseroiden ja bleiserin kanssa ne saavat jämäkkyyttä ja toimivat loistavasti virallisempana alaosana. Omasta mielestäni useiden farkkujen hankkiminen on vähän turhaa, sillä oikea malli ja väri antavat käyttömahdollisuuksia loputtomiin. Kannattaa siis kerralla panostaa yhteen kunnolliseen pariin kuin ostaa useita pareja, joista lopulta tulee kuitenkin käytettyä vain niitä lempiyksilöitä. Kesäksi voi miettiä vaaleiden farkkujen käyttötarvetta mutta ne vaativat hieman toisenlaiset värit ympärilleen. Mitä vaaleammat farkut ovat, sitä epävirallisemmiksi ne muuttuvat. Suositteluni kohdistuu siis ilman muuta tummansinisiin, tasavärisiin klassisiin farkkuihin.
 
Seuraavana vuorossa valkoiset, monikäyttöiset yläosat!

September 1, 2013

TÄYDELLISEN VAATEKAAPIT ELEMENTIT

Täydellinen vaatekaappi ei vaadi sisäänsä lukuisia samanlaisia vaatekappaleita, kaikkia mahdollisia sateenkaaren värejä tai viimeisimpiä trendejä, mikäli ne eivät omaan tyyliin sovi. Oikeastaan hyvin vähällä pärjää jo pitkälle, mikäli tyyli on klassinen tai ainakin osittain. Olen koonnut yhteen yhdeksän eri elementtiä, jotka kuuluvat mielestäni jokaisen naisen vaatekaappiin ja jotka toisaalta ovat ajattomia ja erittäin helposti yhdisteltäviä. Nämä ovat myös niitä vaatteita, joihin voi hiukan panostaakin eikä jatkuvasti tarvitse olla ostamassa uusia.
Ihan ensimmäiseksi kannattaa tehdä pientä itsetutkiskelua. Tulevien hankintojen ja toisaalta turhien vaatekappaleiden karsimisenkin kannalta on hyvä selvittää, mitä se oma täydellinen ja toimiva garderobi pitäisikään sisällään. Mitkä ovat juuri ne itselle sopivat värit, mitkä vaatemallit, mitkä materiaalit, mitä itse pukeutumisessa arvostaa, mihin haluaa panostaa. Näitä teesejä on hyvä kirjoitella vaikka ylös ja jos jo valmiiksi vaatekaappi tursuaa niin, että saranat huutaa hoosiannaa, niin ehkä on syytä käydä läpi kaikki vaatteet, jos sieltä kuitenkin löytyisi jo valmiiksi se toimivin kokonaisuus.
Kokosin tähän juttusarjan ensimmäiseen postaukseen pienen kollaasin, jossa on omasta mielestäni ne tärkeimmät vaatekappaleet, joita yhdistelemällä pääsee jo pitkälle ja joihin on helppo liittää trendien mukaan eri elementtejä, kuten asusteita, koruja ja kenkiä.
Materiaalivalinnoissa on suotavaa suosia kulutusta kestäviä luonnonkuituja ja sekoitemateriaaleja. Unohda sataprosenttinen akryyli, se on oivallinen materiaali vain kertakäyttöneuleisiin, ei klassisiin ja ajattomiin vaatekappaleisiin.
Väreissä on valinnanvaraa vaikka ja kuinka. Niiden suhteen täytyy jokaisen itse tehdä päätöksensä. Musta on aina muodissa, valkoisella raikastaa tummiakin asuja helposti ja sininen, beige ja harmaa ovat klassisia värejä, joista kannattaa etsiä se omaa ihonsävyä ja hiusten väriä korostava sävy. Näin syksyllä syvät ja murretut värit ovat pinnalla ja kevään myötä siirrytään taas pastellisiin ja hempeisiin sävyihin. Esimerkiksi mustan bleiserin kanssa on hyvä olla muutamia erilaisia puseroita, joita voi vaihdella niin fiiliksen kuin vuodenajankin mukaan.

Toimivan vaatekaapin elementit

Little black dress, tummat farkut, valkoinen toppi/t-paita, mustat korkkarit, kauluspaita, erilaiset neuleet, bleiseri, musta hame, laukut ilta- ja päiväkäyttöön.
Tulossa on jokaisesta osasesta ja yhdistelymahdollisuuksista oma postauksensa, jossa vaatteen ympärille on luotu kokonaisuudet sopimaan arkeen, työhön ja juhlaan. Teemajulkaisut tulevat pikku hiljaa, joten kannattaa jo yllä olevan kollaasin pohjalta miettiä, olisiko tässä aineksia juuri sinun toimivaksi ja hyvällä tavalla suppeaksi vaatekokoelmaksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...