October 30, 2016

5 VINKKIÄ TOIMIVAAN VAATEKAAPPIIN



Termi Täydellinen vaatekaappi on paradoksi, jota ainakin itse olen tavoitellut jo pitkään ja joka monesti koetaan päämääriksi tavaran karsimisessa, uuden ostamisessa ja vanhan poisheittämisessä tai kierrättämisessä. Huonoa pois, uutta hyvää tilalle. Mutta ei se niin mene, olen saanut karvaasti huomata. Ei täydellistä vaatekaappia olekaan. Mieli muuttuu, jotain vaatteita hilloaa ilman käyttöaietta, mukavat kotivaatteet voivat olla ilo vartalolle mutta kauhu silmälle, ynnä muuta meriselitystä, joten kokonaisuus on iloinen sekamelska sitä sun tätä. Jos vaatekaappini olisi täydellinen, olisi siellä pelkästään luonnonmateriaaleja tai korkeintaan sekoitteita, vain täydellisesti juuri minulle sopivia ja istuvia vaatteita, eettisesti tuotettuja materiaalin raaka-aineita ja valmistettuja lopputuotoksia, ajattomia värejä ja ikuisesti säilyviä vaatteita. Varsinainen ongelma on kuitenkin jossain muualla kuin siellä vaatekaapissa: alati vaihtuvassa maussa, tyylissä, muodissa ja eritoten omassa suhtautumisessa itseen ja omaan vaatetukseen. Vallalla tuntuu olevan ajatus siitä, kuinka aina voi löytää paremman eikä koskaan tarvitse tyytyä siihen, mitä jo on.
Muistan kuin eilisen teinivuoteni, jolloin uutta vaatetta sain kolme kertaa vuodessa: koulun alkaessa ja loppuessa sekä jouluna alennusmyynneistä. Niitä vaatteita mietittiin pitkään etukäteen, soviteltiin monta kertaa ja odoteltiin shoppailupäivää kuin kuuta nousevaa. Sain yleensä farkut ja pari yläosaa, joten muistan yläasteajoilta joka ikisen käyttövaatteeni. Niin tärkeitä ne olivat ja aina yhtä mieluisia käyttö käytön jälkeenkin. Omituista kyllä, nuo vaatteet myös kestivät kulutusta. Talvitakkia ei tarvinnut ostaa joka vuosi, saappaatkin kävivät jalkaan monta talvea peräjälkeen. Ja jo silloin olin tarkka vaatteistani ja suorastaan rakastin pukeutumista, muoti ja tyyli olivat todella tärkeä osa ulkoista identiteettiä. Nämä asiat eivät ole muuttuneet mutta ostokäyttäytyminen sen sijaan on ja se taas on vaikuttanut suhtautumiseeni vaatteita kohtaan. Yksittäinen vaate ei enää vuosiin ole saavuttanut samaa arvostusta kuin teininä. Siitäpä heräsi ajatus palauttaa vanha käytäntö takaisin, jolloin arvostus vaatteita kohtaan nousisi taas samalla tasolle ja siten olisi mahdollista panostaa aivan toisella tavalla laatuun, harkintaan ja se selkiyttäisi omaa tyyliä entisestään. Mitäs sanotte?


Palatakseni alun paradoksiseen täydelliseen vaatekaappiini, joka siintää ajatuksissani kuin saavuttamaton kangastus, eihän tässä maailmassa mikään ole täydellistä. Kaapissani on kuitenkin nyt tarpeeksi suuri määrä erittäin mieluista ja mukavaa vaatetta, joihin pukeutuminen antaa kerta toisensa jälkeen itseluottamusta ja hyvää fiilistä. Ne kun ovat onnistuneen vaatevalinnan tärkein perusta. Siispä ensimmäinen askel ei ole rynnätä ostamaan pussukoittain uutta tekstiiliä ja hankkiutumaan vanhasta eroon, vaan kartoittaa oma tyyli. Mistä se koostuu, mistä se ei ainakaan koostu. On hyvä myös muistaa, ettei oman tyylin tarvitse sulloutua jo valmiiksi hiottuihin raameihin, vaan se voi olla ihan millainen vain, kunhan se on aitoa sinua. Tässä viisi ensimmäistä askelta kohti onnistuneempaa pukeutumista, oman tyylin hallintaa ja kestävää vaatekulutusta:

1. Tunnista tyylisi. Mieti, millaisesta materiaalista pidät, hihan pituudesta, kauluksen muodosta, väristä, laskeutuvuudesta. Tunnista myös ne asiat, jotka eivät sinulle sovi ja joista et pidä. Pidä näistä kiinni.

2. Siivoa vaatekaappisi. Järjestele kaikki niin, että visuaalisuus hivelee silmiäsi aina, kun avaat kaappisi ja etsit sopivaa vaatetta. Käytä samanlaisia henkareita, viikkaa vaatteet tasaisiin pinoihin, järjestä vaatteet väreittäin ja aiheittain neuleisiin, t-paitoihin ja puseroihin. Näin näet yhdellä silmäisyllä mitä sinulla jo on ja samalla voit siirtää lahjoitettavaksi tai myytäväksi ne vaatteet, jotka eivät sinua enää palvele. Älä kuitenkaan heitä mitään pois vain poisheittämisen ilosta tai jotta antaisit itsellesi syyn ostaa uutta tilalle.

3. Kartoita valmiit toimivat asukokonaisuudet. Varmasti kaapista löytyy monta asua, joissa sinulla on ollut itsevarma ja hyvä olo. Ota vaikka kuvat näistä tai tallenna mieleesi. Asuja ei tarvitse olla kovin montaa, jotta jo pelkästään niillä pärjäisi. Yhdet hyvät farkut ja pari puseroa kantavat kauas.

4. Varasta vinkit. Ystävä, suosikkibloggaaja, naapuri tai työtoveri näyttää aina tyylikkäältä, joten häneltä voi ottaa mallia. Tosin suoran asukokonaisuuden pölliminen ei välttämättä toimi ollenkaan, sillä kaikki me olemme erimallisia ja samat releet eivät istu kaikille. Sen sijaan värimaailman, materiaalien yhdistelyn ja kokonaisuuden hallinnan matkiminen voi tuottaa hyvääkin tulosta. Mieti samalla, onko sinulla vaatekaapissasi jotain sovellettavissa olevia asusteita, joilla saisit asusta aivan omasi.

5. Rakenna tyyliunivormu. Tyyliunivormu on tyyli, josta sinut tunnetaan, olkoon se sitten vaikka kokomusta asu, farkut ja neule -yhdistelmä kesät talvet tai jokin tietty väriyhdistelmä. Se voi myös rakentua pienistä yksityiskohdista, meikistä, hiustyylistä, mistä vain. Pääasia on, että siihen on helppo turvautua tilanteessa kuin tilanteessa sopivasti soveltaen.

2 comments:

  1. Tosi hyviä vinkkejä! Täydellistä vaatekaappia täälläkin muodostamassa (vaikka taitaa olla ikuisuusprojekti) :D

    ReplyDelete
  2. Nää vinkkipostaukset tavaran vähentämiseen on aina ihania, voi kun omakin vaatekaappi näyttäisi jossain vaiheessa noin harmooniselta :)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...